unnamed-1

Jorma Kalske, korruption isä?

- |
Päivitetty: marraskuu 2, 2015
1288405308951

Jos tälle rappiolle haluaa osoittaa vain yhden osoitteen, se on Albertinkatu 25, Helsinki, kirjoittaa loistavasti kirjoittava oikeustoimittaja Mikko Niskasaari.

Valtion vanhassa virastotalossa majailee valtakunnansyyttäjänvirasto, jonka 13-vuotisen toiminnan ylivoimaisesti tärkein saavutus on ollut korruptoida poliisi- ja syyttäjälaitos.

Jos sieltä haluaa osoittaa yhden syyllisen ylitse muiden, hän on apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske. Kalsketta voi perustellusti nimittää poliisien ja syyttäjien korruption isäksi. Poliisi ja syyttäjä eivät voi syyllistyä niin vakavaan virkarikokseen, että VKSV ja erityisesti Kalske sallisivat sen päätyä esitutkintaan.

Joku vähäinen asia voidaan joskus sallia tutkittavan, jopa syyttää. Noin malliksi. Että voi väittää iltapäivälehdissä, jotta kyllä valvonta pelaa.

Ei se pelaa, eikä ole tarkoituskaan pelata.

images

VKSV on jalostanut poliisirikosten “tutkinnan” niin pitkälle, ettei poliisista tehtyjä rikosilmoituksia edes lueta virastossa. Niitä ei edes hankita sinne.

Kun virasto saa poliisilaitokselta tiedon poliisista tehdystä rikosilmoituksesta, se pyytää lausunnon kyseiseltä poliisilta. Sen jälkeen virastoon poliisirikosten tutkinnanjohtajaksi varta vasten palkattu kihlakunnansyyttäjä Heli Haapalehto päättää, yksinomaan epäillyn lausunnon perusteella ja sitä siteeraten, ettei poliisi ole syyllistynyt mihinkään rikokseen.

Rikosilmoitusta ja sen mukana tulleita todisteita Haapalehto ei edes näe, koska niitä ei Albertinkadun hautaustoimistoon hankita.

Tämän huijauksen jälkeen valtiosyyttäjät voivat varsin huolettomasti valehdella julkisuudessa, että pääosa poliiseista tehdyistä rikosilmoituksista on täysin aiheettomia. Jos vaikkapa joku toimittaja haluaisi tarkistaa mistä jossain epäillyssä poliisirikoksessa tosiasiassa oli kysymys, alkuperäisen rikosilmoituksen löytäminen on tehty hankalaksi.

Jos kuitenkin joku on niin suivaantunut VKSV:n peliin, että ottaa vuorostaan Haapalehdon vilpin tutkintaan, on tuloksena Jorma Kalskeen päätös, ettei poliisi ole tehnyt mitään rikosta, eikä myöskään Haapalehto, päättäessään jättää asian tutkimatta.

Vuosien mittaan Jorma Kalske on tuottanut lukemattomia riemastuttavia päätöksiä, joista suosikkejani on hänen limboilunsa Sonera-jutun tutkinnassa.

Soneran tietovuotojutun, sen jossa Sonera jakoi ihmisten salaisia teletunnistetietoja oikealle ja vasemmalle, yksi haara oli KRP:n ylikonstaapeli Erkka Wilenin tapaus. Hän oli pyytänyt valtioneuvoston turvallisuuspäällikkö Ari Uutista hankkimaan pääministeri Paavo Lipposen autonkuljettajan ja erään toisen henkilön teletunnistetiedot, koska Wilenillä ei ollut mahdollisuutta saada tietoihin käräjäoikeuden lupaa.

Uutinen hankki tiedot kaveriltaan Soneralta ja luovutti ne Wilenille. Kuten Uutinen kuulusteluissa avoimesti kertoi. Se oli ehdottomasti rikollista touhua, kaikkien kolmen osalta.

Rikoksen paljastuttua KRP teki Wilenistä ilmoituksen, kuten laki vaatii. Tutkinnanjohtajaksi määrättiin hänen osaltaan VKSV:n luottosyyttäjä, kihlakunnansyyttäjä Tapio Mäkinen Espoon, nykyään Länsi-Uudenmaan syyttäjävirastosta. Mäkinen päätti käden käänteessä ja täysin vastoin näyttöä, ettei Wileniä ole syytä epäillä mistään rikoksesta. KRP oli kuitenkin jääräpäinen ja teki uuden ilmoituksen. Tutkinnanjohtajaa vaihtamalla esitutkinta saatiin tehtyä, syyte nostettiin ja Wilen tuomittiin.

Juttu hermostutti poikkeuksellisen pahasti VKSV:tä, joka otti omasta aloitteestaan tutkittavaksi Mäkisen toiminnan. Asian käsittely hakkasi kaikki nopeusennätykset, virastolta vei vain 1 kuukausi ja 11 päivää suoltaa päätös, ettei Mäkinen ollut toiminut millään tavalla moitittavasti estäessään poliisirikoksen tutkinnan.

Valtionsyyttäjä Jorma Äijälän esittelemä Jorma Kalskeen päätös on hervotonta luettavaa, sillä siinä ei ole päätä eikä häntää.

Se on pelkkää stiiknafuuliaa. Hölynpölyä. Yksi siitä puuttuu: siinä ei ole yhtään asia-argumenttia, joka osoittaisi ettei Mäkinen tehnyt tahallaan väärää päätöstä.

Herrat valtiosyyttäjät Äijälä ja Kalske väittivät muun muassa: “Jos esitutkinnassa voi olla epäiltynä yksityishenkilön lisäksi myös poliisimies, esitutkinnassa on määriteltävä, kuulustellaanko poliisimiestä todistajan vai rikoksesta epäillyn asemassa”.

Näin tietämättömän ei tulisi päästä edes sisään oikeustieteelliseen tiedekuntaan. Ainakaan sieltä ei tulisi päästä ulos oik.kandin paperit hyppysissään, jos osaaminen on noin toivotonta tasoa.

Jokaista, joka on rikoksesta epäiltynä, on esitutkinnassa kuultava rikoksesta epäiltynä. Häntä ei todellakaan pidä kuulla todistajana. Varsinkaan häntä ei tule kuulla todistajana omasta rikoksestaan.

Tulikohan valtionsyyttäjille niin sanottu freudilainen lipsahdus? Kirjoittivatko he vahingossa näkyville linjansa, jolla ei ole yhtymäkohtaa Suomen lainsäädännön kanssa? Kalske on siunannut tapauksia, joissa poliisin rikos on paitsi jätetty tutkimatta, epäiltyä on kuultu todistajana omasta rikoksestaan.

En voinut olla tenttaamatta heti tuoreeltaan esittelijä Jorma Äijälää muun muassa tästä typeryydestä (haastattelu 6.4.2005):

“Mäkisen toiminnan arvioinnin kannalta on huomioitava, että ETL [esitutkintalain] 2 §:n säännös, jonka soveltamiseen tosin sisältyy myös harkinnanvaltaa, määrittää esitutkinnan toimittamiskynnystä, mutta se ei määritä sitä kynnystä, milloin kuulusteltavaa on kuulusteltava rikoksesta epäiltynä esitutkinnassa. Tästä ei ole ollut erillistä säännöstä.”

Kysyin: Mistä te löysitte teorian, että esitutkintakynnyksen lisäksi olisi erikseen joku kuulustelukynnys, tai joku muu kynnys?

Äijälä: Niin siis toteamme ettei siitä ole erikseen säädöstä.

Kysymys: jos joku on rikoksesta epäiltynä, niin eikö häntä tule rikoksesta epäiltynä kuulla?

Äijälä: niin no kyllä tietysti, onhan se niin.

Lähde: http://mikkoniskasaari.fi/node/96

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *